Nyt metsä kirkkoni olla saa
Immi Hellen
Olen hiljan saanut kuulla parikin luentoa ympäristöpsykologian tutkimustuloksista. Ne ovat ilahduttavia. Monien uusien ja vanhojen tutkimusten mukaan luonnossa oleskelu edistää ihmisen vastustuskykyä, mielialaa, mielenterveyttä ja keskittymiskykyä. Oli mm. havaittu, että jo siinä, kun tuijottelee luontoa ikkunasta 40 sekuntia, tarkkaavaisuus paranee. Viherkasvit olivat saaneet samanlaisia (tietenkin pienempiä) vaikutuksia aikaan ja jopa luontokuvien katseleminen.
Erityisen kiinnostavaa minusta on se, että näitä vaikutuksia oli havaittavissa, vaikka ihmisellä ei olisi ollut tarkoituksena nauttia luonnosta. Ja jopa silloin, kun ihminen ei erityisemmin välittänyt luonnosta.
Suomalaiselle tämä on ymmärrettävää. Nautimme luonnosta, metsä on ikiajat ollut turvamme.
Minulle – niin kuin arvata saattaa – tämäkin ilmiö puhuu Jumalasta. Jo sanamme 'luonto' viittaa Jumalaan. Sehän tarkoittaa jotakin luotua. Jos on jotain luotu, jossain on myös Luoja.
Ja sitten se, että luontovaikutukset tuntuvat myös niissä, jotka eivät niitä kaipaa tai eivät kiinnitä niihin huomiota. Tuli mieleeni, että ihmisen sielu luonnostaan aukeaa ottamaan vastaan siunauksia, joita Jumala on luontoonsa kätkenyt.
Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. (1 Moos 1: 11, 12)
